Turku Energia -konsernin tilinpäätös 1.1.2018–31.12.2018 – Puolet Turku Energian myymästä sähköstä ja lämmöstä tuotettu uusiutuvilla energialähteillä, Turku Energian tulos säilyi hyvällä tasolla

1.3.2019

Turku Energia -konsernin liikevaihto säilyi edellisvuoden tasolla ja liikevoitto laski hieman edellisvuodesta. Sähkönkulutus nousi Turussa 2,5 prosenttia edellisvuoteen verrattuna. Turku Energia lisäsi vuoden aikana uusiutuvien energialähteiden osuutta energiantuotannossaan sekä osakkuusyhtiöidensä tekemillä kaupoilla että korvaamalla öljyä omassa tuotannossaan. Yhtiö saavutti etuajassa vuodelle 2020 asettamansa tavoitteen: puolet Turku Energian myymästä sähköstä ja lämmöstä on tuotettu uusiutuvilla energialähteillä. Sähkön ja lämmön toimitusvarmuus oli edelleen hyvällä tasolla. Turku Energian henkilöstömäärä kasvoi vuoden 2019 alussa 66 henkilöllä elokuussa tehdyn liiketoimintakaupan myötä.

– Saavutimme etuajassa pitkän linjan tavoitteemme uusiutuvien energialähteiden osuuden kasvattamisesta. Osakkuusyhtiöidemme tekemät vesivoima- ja tuulivoimakaupat sekä Artukaisiin valmistunut puupohjaista polttoainetta käyttävä höyryntuotantolaitos ja Naantalin monipolttoainevoimalaitos olivat merkittävässä roolissa tavoitteen saavuttamisessa. Vahvistimme viime vuonna myös käyttö- ja kunnossapito-osaamistamme liiketoimintakaupalla. Tuloksemme säilyi hyvällä tasolla keskivertoa lämpimämmästä vuodesta huolimatta. Turun uudisrakentaminen näkyi lisääntyneenä sähkönkulutuksena. Asiakastyytyväisyystutkimustemme mukaan asiakkaamme ovat toimintaamme erittäin tyytyväisiä, sanoo Turku Energian toimitusjohtaja Timo Honkanen.

Tammi–joulukuu 2018
• Turku Energia -konsernin liikevaihto oli 258,7 milj. euroa (2017: 255,0 milj. euroa).
• Konsernin liikevoitto oli 15,2 milj. euroa (17,8 milj. euroa).
• Konsernissa investoitiin 25,2 milj. euroa (23,8 milj. euroa) verkostojen siirtokyvyn sekä sähkö- ja lämpöverkostojen toimintavarmuuden parantamiseen ja ylläpitämiseen.
• Sähköä siirrettiin oman verkkoalueen asiakkaille 1517 GWh (1480 GWh) ja muille verkonhaltijoille 489 GWh (519 GWh).
• Kaukolämpöä myytiin 1958 gigawattituntia (1927 GWh).
• Uusiutuvalla energialla tuotettiin 50 prosenttia (34 %) hankitusta lämmöstä.
• Sekä sähkön että lämmön toimitusvarmuus oli vuonna 2018 erinomaisella tasolla. Sähkönjakeluasiakasta kohden laskettu keskeytysaika oli 11,5 minuuttia. Kaukolämmön asiakasta kohden laskettu keskeytysaika oli keskimäärin 58 minuuttia.
• Energia-alaa edustavan Energiateollisuuden (ET) vuonna 2018 teettämän asiakastyytyväisyystutkimuksen mukaan Turku Energian asiakkaista 98 % on tyytyväisiä yhtiön toimintaan. Turku Energia sijoittui tutkimukseen osallistuneista toimialan yhtiöistä yleisarvosanavertailussa ensimmäiselle sijalle.
• Turku Energian hallitus ehdottaa yhtiökokoukselle, että osinkoa jaetaan 1 200,00 euroa/osake eli yhteensä 18 milj. euroa.

(Sulkeissa esitetyt luvut viittaavat vertailukauteen eli samaan ajanjaksoon edellisvuonna.)

Avainluvut

 

1.1.–31.12.2018

1.1.–31.12.2017

 

 

Liikevaihto, milj. euroa

258,7

255,0

   

Liikevoitto, milj. euroa

15,2

17,8

   

% liikevaihdosta

5,9 %

7,0 %

   

Voitto ennen tilinpäätössiirtoja ja veroja, milj. euroa

23,2

27,6

   

Varsinaiset investoinnit milj. euroa

25,2

23,8

   

Omavaraisuusaste, %

39,6 %

42,1 %

   

Oman pääoman tuotto, %

13,6 %

16,2 %

   

Sijoitetun pääoman tuotto, %

10,3 %

13,5 %

   

Taseen loppusumma, milj. euroa

391,0

360,9

   

Henkilöitä keskimäärin

282

286

   

Tilikauden keskeiset tapahtumat


- Turku Energia osti liiketoimintakaupalla Turun Seudun Energiantuotanto Oy:n Naantalin voimalaitoksen käyttö- ja kunnossapitopalvelut Fortumilta elokuussa 2018. Liiketoimintakaupan myötä Turku Energiaan siirtyi 66 ammattilaista.

- Artukaisiin rakennettu uusi höyryntuotantolaitos vihittiin käyttöön lokakuussa 2018. Laitos tuottaa ensisijaisesti höyryä alueen yrityksille ja vähentää raskaan polttoöljyn käyttöä ja hiilidioksidipäästöjä Turku Energian tuotannossa.

- Turku Energian toistaiseksi suurin aurinkovoimalahanke valmistui Kupittaalle Turun Ylioppilaskyläsäätiön Aitiopaikka-asuntolan katolle.

- Kaukolämmön uusi hinnoittelurakenne otettiin käyttöön maaliskuussa 2018. Hinnoittelurakenne uudistettiin vastaamaan uudistuvaa tuotantorakennetta sekä todellisia tuotantokustannuksia. Uuden kausihinnoitteluun perustuvan hinnoittelurakenteen tavoitteena on myös kannustaa asiakkaita energiatehokkuuteen ja kiinnittämään huomiota kulutuksen tehohuippuihin.

- Turku Energian tuulivoiman vuosituotanto kasvoi 10 prosenttia Turku Energian osakkuusyhtiön, Suomen Hyötytuuli Oy:n, ostaessa wpd europe BmbH:lta Kalajoella sijaitsevan wpd Jokelan tuulipuisto Oy:n.

- Turku Energia kasvatti vesivoimaosuuttaan ostamalla lisää vesivoimaa Norjasta osakkuusyhtiönsä Svartisen Holding AS:n tekemän kaupan myötä. Svartisen Holding AS osti Fortum Oyj:n 10 prosentin osuuden Etelä-Norjassa toimivasta vesivoiman tuotantoyhtiö Hafslund Produksjon Holding AS:stä.


Näkymät tulevaisuuteen

Turku Energia -konsernin liiketoiminnan tuloksen arvioidaan edelleen olevan hyvällä tasolla vuonna 2019. Sähkön ja kaukolämmön sekä kaukojäähdytyksen kysynnän arvioidaan Turun seudulla edelleen kasvavan hitaasti talouden suhdanteista ja lämpötilojen vuosittaisista vaihteluista riippuen. Sähkön markkinahinnan arvioidaan pysyvän lähivuodet haastavalla tasolla, mikä rasittaa sähköntuotanto-osuuksien kannattavuutta. Turku Energian vuosikertomus ja vastuullisuusraportti julkaistaan 16.4.2019.